Kolmaskolmatta runo

Nyt on neiti neuvominen, morsian opastaminen.
Kenpä neien neuvojaksi, impyen opastajaksi?

Osmotar, oleva vaimo, Kalevatar, kaunis impi,
hänpä neittä neuvomahan, orpoa opastamahan,
miten olla mielevänä, kuten kuuluna asua,
mielevänä miehelässä, kuuluna anoppelassa.

Saneli sanoilla noilla, lausui noilla lausehilla:
"Morsian, sisarueni, kapulehti, lempyeni!
Kuules, kuin minä sanelen, kielin toisin kertoelen!

"Lähet jo, kukka, kulkemahan, mansikka, matelemahan,
verannukka, vieremähän, sametti, samoamahan
tästä kuulusta ko'ista, kaunihista kartanosta;
tulet toisehen talohon, perehesen vierahasen.
Toisin toisessa talossa, muiten muissa vierahissa:
ajatellen astuminen, tuumitellen toimiminen;
ei kuin taaton tanterella, oman maammon manterella,
laksoloissa laulaminen, kujilla kukahtaminen.

"Kun lähet talosta tästä, muista kaikki muut kalusi,
ne kolme kotihin heitä: päivän-päälliset unoset,
emon armahan sanaset, joka kirnun pettäjäiset!

"Kaikki muista muuttelosi unikonttisi unoha
kotoisille tyttärille, kotiuunin korvaselle!
Laulut heitä lautsan päähän, ilovirret ikkunoille,
tyttöys tyvelle vastan, huimuus hurstin hulpiloille,
pankolle pahat tapasi, laiskuutesi lattialle!
Tahikka kaasolle taritse, työnnä kaason kainalohon,
kaason vieä vitsikkohon, kantoa kanervikkohon!

"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
taattoarmo heittäminen, appiarmo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyvä lause lahjominen.

"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
maammoarmo heittäminen, anopp'armo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyvä lause lahjominen.

"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
veliarmo heittäminen, kytyarmo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyvä lause lahjominen.

"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
sisararmo heittäminen, natoarmo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyvä lause lahjominen.

"Ellöspä sinä ikänä, kuuna kullan valkeana
tavatoin talohon menkö, miehuetoin miehelähän!
Tapoja talo kysyvi, tapoja talo hyväki,
mies on mieltä koittelevi, mies mieltä ani paraski;
äsken tarkka tarvitahan, jos talo epätapainen,
ja vakainen vaaitahan, jos on mies epäpätöinen.

"Jos ukko susi supussa, akka karhu karsinassa,
kyty kyinä kynnyksellä, nato nauloina pihalla,
sama on arvo antaminen: alemma kumartaminen,
kuin ennen emosi luona, oman taattosi tuvilla
taattoa kumartaminen, maammoasi arvominen.

"Piteä sinun pitävi pää tarkka, tanea mieli,
aina ankara ajatus, ymmärrys yhentasainen,
iltasella silmät virkut valkeata vaalimahan,
aamusella korvat tarkat kukon ääntä kuulemahan.
Konsa kukko kerran lauloi, viel' ei toista virkkanunna,
silloin nuorten nousuaika, vanhojen lepu'uaika.

"Kun ei kukko laulakana, ei äännä isännän lintu,
piä kuuta kukkonasi, otavaista oppinasi!
Käyös ulkona use'in, käyös kuuta katsomassa,
otavaista oppimassa, tähtiä tähyämässä!

"Konsa oike'in otava, sarvet suorahan suvehen,
pursto perin pohjasehen, silloin aikasi sinulla
nousta luota nuoren sulhon, saa'a viereltä verevän,
saa'a tulta tuhkasista, valkeata vakkasesta,
tuli puikkohon puhua lienosti levittämättä.

"Kun ei tulta tuhkasissa, valkeata vakkasessa,
kutkuttele kullaltasi, katkuttele kaunoltasi:
'Anna tulta, armaiseni, valkeata, marjaseni!'

"Saat sa piitä pikkaraisen, tauloa taki vähäisen:
iske tuli tuikahuta, päre pihtihin viritä,
lähe läävä läänimähän, raavahat ravitsemahan!
Ammovi anopin lehmä, hirnuvi apen hevonen,
ky'yn lehmä kytkäisevi, naukuvi naon vasikka
heinän hienon heittäjäistä, apilan ojentajaista.

"Käy kujaset kuurullasi, läävät länkämöisilläsi,
syötä lehmät leyhkeästi, lammaskarja lauhkeasti!
Olet lehmille ojenna, juomat vaivaisten vasoille,
varsoille valitut korret, karitsoille hienot heinät!
Eläkä sioille singu, elä potki porsahia:
kanna kaukalo sioille, purtilonsa porsahille!

"Elä läävässä lepeä, lamo lammaskarsinassa!
Kun olet läävän lääninynnä, katsonunna karjan kaiken,
jo jou'u takaisin tuolta, tule tuiskuna tupahan!
Siell' on lapsi itkemässä, pieni peitetten sisässä,
eikä lausu lapsi rukka, saata kieletöin sanoa,
onko vilu taikka nälkä tahi muu tapahtumainen,
ennenkuin tulevi tuttu, kuulevi emonsa äänen.

"Vaan tupahan tullessasi tule neljänä tupahan:
vesikappanen käessä, lehtiluuta kainalossa,
tulitikku hampahissa itse ollet neljäntenä.

"Ala sillat siivoella, lautalattiat la'aista:
visko vettä lattialle, elä visko lapsen päälle!
Nähnet lapsen lattialla, jos kohta kälynki lapsi:
nosta lapsi lautsaselle, pese silmät, pää silitä,
anna leipeä kätehen, vuole voita leivän päälle!
Kun ei leipeä talossa, anna lastunen kätehen!

"Kun saat pöytien pesohon viikon päästä viimeistäki,
pese pöyät, laiat muista, jalkoja elä unoha!
Lautsaset vesin valele, seinät siivin siivoele,
lautsat kaikki laitoinensa, seinät pitkin juomuinensa!

"Mi on pöyällä pölyä, mi tomua ikkunoilla,
nepä siivellä sipaise, vetäise vesitukolla,
etteipä tomu tomaha, pöly kattohon pölähä!

"Karista katosta karstat, noet nuoho kiukahasta,
piä patsas muistossasi eläkä orsia unoha,
että tuntuisi tuvaksi, asunnoksi arvattaisi!

"Kuules, neiti, kuin sanelen, kuin sanelen, kuin puhelen!
Elä suihki sutsunatta eläkä räämi rätsinättä,
elä liiku liinasetta, elä kengättä kehaja!
Tuosta sulho suuttuneisi, mies nuori nuristuneisi.

"Noita sie kovin varaja pihlajaisia pihalla!
Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa,
pyhät lehvät oksasilla, marjaset sitäi pyhemmät,
joilla neittä neuvotahan, orpoa opetetahan
nuoren miehen mieltä myöten, sulhosen syäntä myöten.

"Piä herkät hiiren korvat, terävät jalat jäniksen!
Niska nuori notkuttele, kaula kaunis kaarruttele
kuni kasvava kataja tahi tuore tuomen latva!

"Valvoa sinun pitävi, aina valvoa, varoa,
ettet pyri pyllyllesi, pankon päähän pitkällesi
etkä vaivu vaattehille, veteleite vuotehelle!

"Kyty kynnöltä tulevi, appi aitojen panolta,
urohosi ulkotöiltä, kaunosi kasen ajolta:
vieminen vesiropehut, käsipyyhe kantaminen,
alaha kumartaminen, mielilause lausuminen.

"Anopp' aitasta tulevi jauhovakka kainalossa:
juokse vastahan pihalle, alaha kumarteleite,
pyyä vakka kainalosta tuo tupahan vieäksesi!

"Kun et arvata osanne, itsestäsi ymmärrellä,
kulle työlle työntyminen, toimelle rupeaminen,
niin taho akalta tietä: 'Oi armas anoppiseni!
Kuinka tässä työt tehä'än, askarehet arvatahan?'

"Akka varsin vastoavi, anoppi sanan sanovi:
'Noinpa tässä työt tehä'än, askarehet arvatahan:
survotahan, jauhetahan, kivenpuussa kiikutahan,
vielä vettä kannetahan, taikinat alustetahan,
halot tuoahan tupahan pätsin lämmitä-panoksi;
siitä leivät leivotahan, kakut paksut paistetahan,
astiat virutetahan, hulikkaiset huuhotahan.'

"Kun kuulit akalta työsi, anopilta askarehet,
ota kuivehet kiveltä, kiirehi kivitupahan!
Sitte sinne saatuasi, tultua kivitupahan
elä kuku kulkullasi, kalju kaulavarrellasi:
kukkuos kiven kamulla, lapattaisen laulamalla!
Eläkä ähkeä isosti, kivenpuussa puhkaele,
ettei appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
ä'issäsi ähkeävän, syämissäsi sysivän!

"Seulo jauhot siepottele, kanna kannella tupahan!
Leivo leivät leppeästi, vastoa ani visusti,
jottei paikoin jauhot jäisi, toisin selkeät seokset!

"Näet korvon kallellansa: ota korvonen olalle,
vesikappa kainalohon, ala astua ve'elle;
kanna korvo kaunihisti, kuleta korennon päässä!
Tule tuulena takaisin, astuos ahavan lailla,
viikon veellä viipymättä, kaivolle katoamatta,
ettei appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
kuvoasi katselevan, itseäs' ihastelevan,
verevyyttäsi vetehen, kauneutta kaivosehen!

"Menet pitkälle pinolle, halkosien suollantahan:
elä halkoa hyleksi, ota halko haapainenki!
Heitä halko hiljallensa, kovasti kolajamatta,
taikka appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
vihoissasi viskelevän, kiukuissa kolistelevan.

"Kun sa astut aittasehen, lähet jauhon nouantahan,
elä aittahan asetu, viivy viikon aittatiellä,
taikka appi arvelevi, anoppi ajattelevi
jauhoja jakelevasi, antavan kylän akoille.

"Lähet astian pesohon, hulikkojen huuhtelohon:
pese kannut korvinensa, tuopit uurtehuisinensa!
Maljat huuho muista laiat, lusikkaiset muista varret!

"Lusikat piä lu'ussa, astiasi arvelussa,
ettei koirat kollottele, kasit noita kannattele,
linnut liioin liikuttele, lapset laittele levälle!
Kyll' on lapsia kylässä, paljo näitä pienoisia,
jotka kannut kanteleisi, lusikat levitteleisi.

"Iltasaunan saapuessa veet vetele, vastat kanna,
hauo vastat valmihiksi saunahan savuttomahan
ilman viikon viipymättä, saunahan katoamatta,
taikka appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
saunan lauoilla lamovan, penkin päässä piehtaroivan.

"Kun tulet tupahan tuolta, käske appi kylpemähän:
'Oi on armas appiseni! Jo on sauna joutununna,
veet ve'etty, vastat saatu, kaikki lautaset la'aistu;
mene, kylve kyllältäsi, valeleite vallaltasi!
Itse lienen löylyn lyöjä, alla lautojen asunen.'

"Kun tulevi kehruuaika, kankahan ku'onta-aika,
käy elä kynsiä kylästä, oppia ojan takoa,
tointa toisesta talosta, pirran piitä vierahalta!

"Itse langat kehräele, omin hyppysin kutehet,
langat laita lievempäiset, rihmat aina kierempäiset!
Keri kiinteä keränen, viipsinpuulle viskaele,
suvakolle suorittele, kani siitä kangaspuille!
Iske pirta piukkeasti, nosta niiet notkeasti,
ku'o sarkakauhtanaiset, hanki villaiset hamoset
yhen villan kylkyestä, talvilampahan takuista,
karvoista kevätkaritsan, kesäuuhen untuvista!
"Kuules siitä, kuin sanelen, vielä kerran kertoelen!
Keitä ohraiset oluet, makujuomat maltahiset
yhen ohrasen jyvästä, puolen puun on poltakselta!

"Kun sa ohria imellät, ma'ustelet maltahia,
elä koukulla kohenna, kärryksellä käännyttele:
aina kourilla kohenna, kämmenillä käännyttele!
Käypä saunassa use'in, elä anna iun paheta,
kissan istua ituja, kasin maata maltahia!
Eläkä sure susia, pelkeä metsän petoja
saunahan samotessasi, kesken yötä käyessäsi!

"Kun konsa tulevi vieras, ellös vierasta vihatko!
Ainapa hyvä talonen piti vierahan varoja,
liikoja lihamuruja, kaunihia kakkaroita.

"Käske vieras istumahan, lausuttele laaskavasti:
syötä vierasta sanoilla, kunnes keitto kerkeävi!

"Taas kun lähtevi talosta, jäähyväiset jättelevi,
ellös viekö vierastasi ulkopuolelle ovea:
tuosta sulho suuttuneisi, kaunosi kamaltuneisi.

"Kun kerran halu tulevi käyä itsesi kylässä,
kysytellen käy kylässä, lausutellen vierahissa!
Sitte siellä ollessasi piä taitavat tarinat;
elä sie kotia moiti, alenna anoppiasi!

"Kysyvät kylän miniät tahi muut kyläiset naiset:
'Antoiko anoppi voita kuin ennen emo kotona?'
Ellös konsana sanoko: 'Ei anna anoppi voita.'
Sano aina annettavan, kapustalla kannettavan,
jos kerran kesässä saanet, senki toisentalvellista!

"Kuules vielä, kuin sanelen, kerran toisen kertoelen!
Kun menet talosta tästä, tulet toisehen talohon,
emoa elä unoha, masentele maammoasi!
Emopa sinun elätti, imetti ihanat rinnat
ihanasta itsestänsä, valkeasta varrestansa;
monet yöt unetta vietti, monet atriat unohti
tuuitellessa sinua, vaaliessa pienoistansa.

"Ken emon unohtanevi, maammonsa masentanevi,
elköhön Manalle menkö, hyvän tunnon Tuonelahan!
Manalassa on makso tuhma, kova kosto Tuonelassa
emonsa unohtajalle, maammonsa masentajalle.
Tuonen tyttäret toruvat, Manan neiet riitelevät:
'Kuinka sie emon unohit, oman maammosi masensit?
Emo on nähnyt suuren vaivan, kantaja kovan kokenut
saunamaassa maatessansa, olkiloilla ollessansa,
synnytellessä sinua, katalaista kantaessa.'"

Olipa akka lattialla, akka vanha, vaippa päällä,
kylän kynnysten kävijä, mieron teien tietelijä.
Hänpä tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja lateli:
"Kukko lauloi kullallensa, kanan lapsi kaunollensa,
varis lauloi vaahtokuulla, kevätkuulla keikutteli.
Minun lauloa pitäisi, heiän olla laulamatta:
heill' on kultansa kotona, aina luona armahansa;
minä kullatoin, ko'itoin, ajan kaiken armahatoin.

"Kuules, sisko, kuin sanelen! Kun menetki miehelähän,
elä noua miehen mieltä, kuin minä poloinen nouin
miehen mieltä, kiurun kieltä, suuren sulhoni syäntä!

"Olin kukka ollessani, kasvaessani kanerva,
vesa nuori noustessani, ympynen yletessäni,
mesimarja mainittaissa, kulta kuiskuteltaessa,
tavi taattoni pihoilla, lakla maammon lattioilla,
vesilintu veikon luona, sirkkunen sisaren luona.
Kävin kukkana kujilla, vaapukkana vainiolla,
hersuin hiekkarantasilla, keikuin kukkakunnahilla;
laulelin jokaisen lakson, joka kummun kukkuelin,
lehot leikkiä pitelin, ahot ainoista iloa.

"Suu veti revon ritahan, kieli kärpän lautasehen,
mieli neien miehelähän, tapa toisehen talohon.
Niinpä neiti luotunaki, tytär tuuiteltunaki
miniäksi miehelähän, orjaksi anoppelahan.

"Jou'uin, marja, muille maille, tuomi, toisille vesille,
jou'uin, puola, purtavaksi, mansikka, manattavaksi.
Joka puu puri minua, joka leppä leikkaeli,
joka koivu koiskaeli, joka haapa haukkaeli.

"Naitihin ma miehelähän, vietihin anoppelahan.
Sanottihin siell' olevan, neittä sinne naitaessa,
kuusi kuusista tupoa, kaksin kerroin kammaria,
ahovieret aittamaina, kujavieret kukkamaina,
ojavieret ohramaina, kangasvieret kauramaina,
purnut puitua eloa, toiset purnut puitavia,
sata saatuja rahoja, sata toinen saatavia.

"Sainpa, tuhma, tulleheksi, kälkö, kättä lyöneheksi:
tupa oli kuuella tuella, seitsemällä seipähällä,
ahot täynnä armotuutta, lehot täynnä lemmetyyttä,
kujat, kurjan, huoliani, metsät mieliä pahoja,
purnut puitua vihoa, toiset purnut puimatointa,
sata saatuja sanoja, sata toinen saatavia.

"En mä tuostana totellut, ko'in kuuluna asua.
Tuolla toivoin kunniata, tuolla lempeä tavoitin,
tulen tuomalla tupahan, pään päretten poimennalla
pieksin otsani ovehen, pääni pihtipuolisehen:
oven suuss' on ouot silmät, kaihat silmät karsinassa,
kierot keskilattialla, perässä perivihaiset;
tuli suusta tuikahuvi, kekälehet kielen alta,
ilkeän isännän suusta, alta kielen armottoman.

"En mä tuostana totellut, ko'in kuitenkin eleä,
olla aina alla armon sekä nöyrä neuvottava;
hyppäsin jänön jaloilla, kävin kärpän kämmenillä,
panin turkan myöhän maata, nousin vaivaisen varahin.
Saanut en, kurja, kunniata, leino, lempeä tavannut,
vaikka vuoret vierettäisin, kalliot kaha panisin.

"Suotta survoin suuret jauhot, kiusan karkeat karistin
syöä ankaran anopin, tulikulkun kuiskaella
päässä pitkän pintapöyän kultalaiasta kupista.
Itse söin, miniä raukka, apoin jauhoja kiveltä,
liesipankko pöytänäni, kapusta lusikkanani.

"Use'in minä utuinen miniänä miehelässä
kannoin suolta sammalia, noita leivoin leiväkseni,
vettä kaivosta kapalla, tuota ryypin ryypykseni.
Sini söin kaloja, kalki, sini, koito, kuorehia,
kuni notkuin nuottapuilla, keikuin keskellä venettä;
en saanut sitä kaloa anoppini antamasta,
joka päiväksi päteisi, kerraksensa kelpoaisi.

"Kesät kontuja keräsin, talvet väännin taikon vartta,
niinkuin muinenki kasakka eli orja, palkkalainen.
Ainapa anoppelassa tuo minulle työnnettihin
riihestä rive'in riusa, saunasta jyke'in loukku,
rannalta rave'in karttu, suurin taikko tanhuasta.
Ei uskottu uupuvani, ei varattu vaipuvani,
vaikka uupuivat urohot, vaipuivat hevosen varsat.

"Niin minä, piloinen piika, te'in työtä työn ajalla,
väännin hartion väellä. Annas tulla toisen aian:
jo tulehen tuomittihin, sen kätehen käskettihin.

"Suotta soimat nostettihin, kiusan kielet kannettihin
päälle mun hyvän tapani, päälle kuulun kunniani;
sanat päälleni satoivat, puhe'et putoelivat
kuin tuimat tulikipunat tahi rautaiset rakehet.

"En mä tuostana epäillyt, oisin eeskipäin elellyt
akan ankaran apuna, tulikulkun kumppalina;
vaan sepä paha panihe, sepä suurenti suruni,
kun sulho sueksi muuttui, kauno karhuksi rupesi,
kylin söi, selin makasi, selin työnsä toimitteli.

"Tuota itkin itsekseni, ajattelin aitassani.
Muistin muita päiviäni, entistä elantoani
ison pitkillä pihoilla, emon kaunon kartanolla.

"Sain tuosta sanelemahan, itse virkin, vierettelin:
'Osasi minun emoni, osasi omenan saa'a,
taisi taimen kasvatella, ei osannut istutella:
istutti ihanan taimen ilke'ille istumille,
pani paikoille pahoille, koivun juurille koville,
iäksensä itkemähän, kuuksensa kujertamahan.

'Oisipa minussa ollut paikoille paremmillenki,
pitemmillenki pihoille, laajemmille lattioille,
paremmanki varren vasta, verevämmän miehen verta.
Puutuin tuohon pulluksehen, tartuin tuohon talluksehen:
varikselt' on varren saanut, korpilta nenän kopannut,
suunsa syövältä suelta, koko muo'on kontiolta.

'Oisinpa mokoman saanut mäellenki mentyäni:
saanut tieltä tervaskannon, leppäpökkelön lehosta,
pannut turvan turpehesta, parran naavoista pahoista,
suun kivestä, pään savesta, silmät kuumista sysistä,
koivun pahkat korviksensa, raian haarukan jaloiksi.'

"Senpä lauloin laitoissani, huokaelin huolissani.
Sattui kauno kuulemahan, seinuksella seisomahan!
Niin kun tuo tulevi tuolta, astui aitan portahalle,
jo ma tuon tulosta tunsin, astunnasta arvaelin:
tukka tuiski tuulettaki, hivus viskoi viimattaki;
ikenet oli irvellänsä, silmät kiljan kaljallansa,
väätty pihlaja piossa, käätty karttu kainalossa,
jolla lyöä lykkeävi, kohti päätä kolkkoavi.

"Annas siitä illan tulla! Kun meni makoamahan,
otti vitsan vierehensä, nahkaruoskan naulaltansa,
ei ketänä muuta vasten, vasten vaivaista minua.

"Meninpä minäki itse illalla makoamahan,
sulhon vierehen venähyin; laski sulho vierehensä
antoi kyllin kyynäspäätä, viljalta vihaista kättä,
paljo paksuja pajuja, mursunluista ruoskan vartta.

"Nousin kylmältä kyleltä, viluiselta vuotehelta.
Sulho suorihe jälestä, ulos uksesta uhitti!
Käsi käypi tukkahani, haparoivi hapsihini,
tukat tuulelle jakeli, ahavalle anneksivi...

"Mikäs neuvoksi minulle, mikä neuvon antajaksi?
Teräksestä kengät teetin, paulat vaskesta panetin,
joilla seisoin seinävieret, kuuntelin kujan perukset,
kunnes viihtyisi vihainen, asettuisi ankarainen.
Eikä viihy viimeinkänä, ei asetu aioinkana!

"Vilu viimeinki tulevi vihattuna vierressäni,
seinävieret seistessäni, ollessa oven takana.
Arvelin, ajattelime: ei minusta lienekänä
viikoista vihanpitoa, kaukaista ylenkatsetta
tässä lemmon leisiossa, pirujen pesäsijassa.

"Heitin hempeät tupaset, armahat asuinmajani,
läksin, vieno, vieremähän. Vierin soita, vierin maita,
vierin ventoja vesiä; vierin veikon pellon päähän.
Siinä kukkui kuivat kuuset, lauloi lakkapäät petäjät,
kaikki vaakkuivat varikset, harakat hakahtelivat:
'Ei täällä sinun kotisi eikä synnyntäsijasi!'

"En mä tuotana totellut, vierin veikkoni piha'an.
Jo mulle veräjät virkki, kaikki vainiot valitti:
'Mitäpä tulet kotihin, kuta, kurja, kuulemahan?
Jo ammoin isosi kuoli, kaatui kaunis kantajasi;
veikko sull' on ventovieras, veikon nainen kuin venakko.'

"En mä tuotana totellut, menin mie toki tupahan.
Annoin kättä kääkäselle: kylmä kääkä kättä vasten.

"Tultua tupahan tuosta oven suuhun seisotaime.
Korea kotoinen nainen: ei tule likistämähän,
käy ei kättä antamahan; korea minä itseki:
en mene likistämähän, käy en kättä antamahan.
Pistän kättä kiukahalle: kivet kylmät kiukahassa;
käännän kättä hiilokselle: hiilet kylmät hiiloksessa.

"Veikko lautsalla lamovi, päässä pankon pöllöttävi,
syli syttä hartioilla, vaaksa muulla vartalolla,
kyynärä kyventä päässä, kortteli kovaa nokea.

"Kysyi veikko vierahalta, tutkaeli tullehelta:
'Mistä vieras veen takoa?' Minä vainen vastaelin:
'Etkö tunne siskoasi, entistä emosi lasta?
Me yhen emosen lapset, yhen linnun liekuttamat,
yhen hanhen hautelemat, yhen pyyn pesästä saamat!'
Tuosta veikko itkemähän, silmät vettä vieremähän...

"Virkkoi veikko naisellensa, kuiskaeli kullallensa:
'Hanki syöä siskolleni!' Veikon nainen naljasilmä
kantoi kaalia koasta, jost' oli rakki rasvan syönyt,
koira suolan koitellunna, Musti murkinan pitännä.

"Virkkoi veikko naisellensa, kuiskaeli kullallensa:
'Tuo olutta vierahalle!' Veikon nainen naljasilmä
toip' on vettä vierahalle, ei sitänä siivon vettä:
sisaresten silmivettä, kälysten käenpesintä.

"Vierin jälle veikon luota, siirryin synnyntäsijalta.
Jou'uin, kurja, kulkemahan, sain, kurja, samoamahan,
raukka, rannat kiertämähän, vaivainen, vaeltamahan
aina ouoillen oville, veräjille vierahille,
lapset raukan rannikolle, vaivaiset kylän varahan...

"Moni nyt minulla onpi, usea olettelevi
virkkaja vihaisen äänen, äänen tuiman tuikuttaja;
ei ole minulla monta sanan armon antajata,
suin sulin puhelijata, kiukahalle käskijätä
satehesta saatuani, kylmästä kyhättyäni
hallassa hamehen helmat, turkin helmat tuppurissa.

"Enpä ennen nuorempana, en mä uskonut olisi,
jos oisi sata sanonut, tuhat kieltä kertaellut
näille juonin joutuvani, näille päivin pääseväni,
jotk' on päivät päälle pääsnyt, juonet joutunna kätehen."